|
Vantaalla uimaseurat vastaavat alle kouluikäisten lasten uimakouluista. Vantaan Vesikot järjestää uimakouluja Hakunilan ja Tikkurilan uimahalleissa.
Vesikoiden uimakouluissa vedessä on kaksi ohjaajaa, joista vähintään toinen on suorittanut Suomen uima- ja hengenpelastusliiton uimakouluopettajan tutkinnon. Opetuskertoja kurssissa on viisi ja jokaisella kerralla altaassa harjoitellaan puoli tuntia. Ryhmiin mahtuu 15 lasta. Opetus sopeutetaan lasten tason mukaiseksi.
Lapsista huolehditaan uimakoulussa nimenhuudosta aulaan palauttamiseen saakka, myös puku- ja peseytymistiloissa.
Vantaan Vesikoilla on uimakoulutoiminnan kattava ryhmätapaturmavakuutus.
Ennen uimakoulua
Ennen kuin ilmoitat lapsen uimakouluun, tutustu hänen taitoihinsa vedessä. Käykää muutama kerta uimassa ja tutustumassa uimahalliin. Perehdy huolellisesti myös uimakoulujen pääsyvaatimuksiin, sillä oppiminen sujuu parhaiten samantasoisten seurassa. Liian vaativassa ryhmässä lapsi turhautuu ja uiminen voi muuttua vastenmieliseksi.
Tutustu huolellisesti uimakoulujen pääsyvaatimuksiin!
Maksut
Uimakoulumaksu on 30 € / kurssi. Uimahallin sisäänpääsymaksu sisältyy hintaan. Kurssi koostuu viidestä opetuskerrasta. Opetuspäivät on merkitty kunkin uimakoulun kohdalle. Kurssimaksusta voidaan palauttaa osa sairaspoissaolopäiviltä vain lääkärintodistusta vastaan. Sairastumisesta ilmoitettava välittömästi.
Maksamattomat uimakoulut eivät poistu järjestelmästä autimaattisesti, vaan ne pitää perua.
Alkeiskurssien kautta jatkoon
Alkeiskurssi I 4-6-vuotiaille Kurssin tavoite on kasvojen laittaminen veteen ja alkeispotkun oppiminen.
Alkeiskurssi II 4-6-vuotiaille Kurssi sopii lapselle, joka EI pelkää vettä, uskaltaa laittaa kasvot veteen ja osaa toimia ryhmässä ohjaajan ohjeiden mukaisesti. Alkeiskurssi II:n tavoitteena on sukeltamisen, kellumisen ja liukumisen oppiminen.
Alkeisjatko 4-5- ja 5-6-vuotiaille Pääsyvaatimuksena on, että lapsi osaa sukeltaa eli uskaltaa mennä veden alle. Kurssin tavoitteena on alkeisuimataidon oppiminen.
Jatkokurssit 5-6-vuotiaille Lapsi voi osallistua jatkokurssille, kun hän osaa uida vähintään viisi metriä, liukua ja sukeltaa. Tavoitteena on uimataidon vahvistaminen ja isoon altaaseen tutustuminen.
Koululaisten alkeiskurssi on tarkoitettu koululaisille ja syksyllä koulunsa aloittaville, joilla ei ole uimataitoa. Tavoitteena alkeisuinnin oppiminen.
Koululaisten alkeis/jatkokurssi on tarkoitettu koululaisille joiden uintitaito on heikko. Kurssin tavoitteena on uintitaidon vahvistaminen. Opetus sekä pienessä että isossa altaassa.
Koululaisten alkeisjatkokurssi Tarkoitettu koululaisille, joiden uintitaito on heikko. Kurssin tavoitteena on uintitaidon vahvistaminen. Opetus sekä pienessä että isossa altaassa.
Koululaisten tekniikkakurssi Tarkoitettu koululaisille, jotka osaavat uida isossa altaassa 25 metriä ja tarvitsevat vahvistusta uimataitoonsa. Samalla harjoitellaan rinta,- vapaa- ja selkäuinnin alkeita.oiden uintitaito on heikko. Kurssin tavoitteena on uintitaidon vahvistaminen. Opetus sekä pienessä että isossa altaassa.
Koululaisten jatkokurssi Tarkoitettu koululaisille, jotka tarvitsevat vielä vahvistusta uintiin isossa altaassa. Pääsyvaatimuksena 10 metrin uimataito isossa altaassa. Opetus sekä pienessä että isossa altaassa.
Vanhempi + 3-4 v. lapsi -kurssi On tarkoitettu yhdelle aikuiselle ja yhdelle 3-4 -vuotiaalle lapselle. Kursilla totutelleen veden maailmaan leikkien avulla. Vanhempi saa vinkkeja yhteiseen vesitouhuiluun. Opetus pienessä altaassa.
Ryhmän koko: Erityisuimakurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 10 lasta/kurssi. Lasten uimakurssille otetaan 15 lasta / kurssi ilmoittautumisjärjestyksessä.
Peruutukset
Jos lapsi ei voikaan tulla uimakouluun, peru ilmoittautuminen lähettämällä tekstiviesti palvelunumeroon 040-868 1409. Myös uimakoululaisen sairastumisesta on ilmoitettava mahdollisimman pian samaan numeroon. Sairaspäivien osuus kurssimaksusta voidaan palauttaa, mutta vain lääkärintodistusta vastaan.
|